sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

KUULUMISIA



Ypäjän kisojen jälkeen Master Dressage Oy mahdollisti Kaapon kanssa Ville Vaurion valmennuksen! En ollut ennen ollut Villen treenissä, mutta oli kyllä Super hyödyllistä päästä uuden valmentajan silmän alle! On muutenkin ollut hyvä päästä juurikin Villen ja sitä ennen Annan valmennukseen, uusilta valmentajilta saa aina vähän uusia näkökulmia ja vinkkejä jatkoon! Villen valmennuksessa keskityttiin todella paljon ponin herkistämiseen ja haluttiin ponin reagoivan heti, kun apu käytetään. Jos Kaapo ei reagoinut tarpeeksi, heti korjattiin ja kun teki (oli se sitten korjauksesta tai ensimmäisestä avusta), kehutiin. Itse jään helposti vähän staattisesti pitämään jaloilla sekä käsillä (Villessä keskityttiin enemmän pohjeapuihin). Tavoitteena pidettiin, että aina kun joku apu tehdään, aina saa (ja pitää!) kehua. Kaapo tulikin paljon nopeammaksi ja aktiivisemmaksi! Käytettiin myös paljon maiskutusta, josta ponin piti lähteä hyvin eteen. Aluksi Kaapo oli tämän suhteen unessa, mutta lopuksi reagoi suuper hyvin ääniapuunkin!



Villen valmennuksessa haettiin poni pyöreämpään ja taipuisampaan muotoon, jolloin Kaapo pystyykin reagoimaan paremmin jalkaan. Kun poni oli vähän pyörempi ja ennen pohjeapua asetti vähän sisään ja hellityksen jälkeen käytti sisäjalan, poni pystyi reagoimaan paljon paremmin jalkaan ja ottamaan avun vastaan. Kokonaisuudessaan valmennus oli tosi hyvä ja saimme myös positiivista palautetta!



Villen treenien jälkeen nautittiin muutamana päivänä aivan ihanista talvisäistä ja käytiin kävelemässä ennen ratsastusta ja sen jälkeen maastossa. Parina päivänä poni sai muutenkin vähän kevyempää, menin Kaapoa rennosti eteen. Myös Kaapon ratsuttaja Milja läpiratsasti ponin! Viime viikon lauantaina treenattiin ponin kanssa kunnolla ja treenattiin Ponien henkilökohtaista ohjelmaa. Aluksi poni oli vähän kiinni vasemmalta, mitä Kaapo on ollut välillä. Vähän enne Villen valmennusta poni oli jumissa vasemmalta, joten ihan ymmärrettävästi Kaapo on ollut vaikeampi vasemmalta. Hierojan jälkeen Kaapo kuitenkin parani huimasti ja nyt ollaan jumpattu itse ponia, että loputkin jumit aukeaisivat ja pysyisivät auki! Treenissä poni oli aika hyvä, kokosi hyvin ja teki hyviä pätkiä avoissa ja suluissa! Lisäyksissä poni kipitti alkuun liikaa eikä venyttänyt varsinkaan takaa tarpeeksi, mutta lopuksi saatiin niissäkin hyviä paloja.



Tällä viikolla tiistaina otettiin ihania kuvia, jolta tämänkin postauksen kuvat ovat! Oli kiva saada vähän talvisempaa materiaalia. Menin myös ponin kunnolla ja Kaapo oli taas aika kiva. Koottiin taas aika paljon ja tehtiin lisäyksiä sekä perus avoja, sulkuja jne. Varsinkin viimeinen lisäys oli tosi hyvä! Keskiviikkona menin ponin vähän kevyemmin ilman kunnon kokoamista melko rennosti. Eilen Milja taas meni Kaapon ja tänään jumppailin ponia pehmeäksi. Torstaina myös muutimme pois Lahasta takaisin kotitallille ja jatkossa käymme kolme kertaa viikossa maneesilla. Oli kyllä tehokasta olla hetki maneesitallilla treenien kannalta!



Tämä postaus oli tällä kertaa vähän lyhyempi, mutta halusin päivitellä tännekin kuulumisia! Toivottavasti siis tykkäsitte :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!