sunnuntai 29. lokakuuta 2017

KUULUMISIA

On tapahtunut vähän kaikenlaista ja ajattelin, että teidät olisi hyvä pitää näistä ajan tasalla! Niinpä kerron teille viimeaikojen touhuja ja tekemisiä sekä tulevia muutoksia näin perinteisen kuulumispostauksen merkeissä!



Ihan ensimmäisenä vähän blogiin liityviä asioita. Tehotorstai-postaussarja vaihtuu Tehotoimintaa-sarjaksi, sillä en pysty torstaisin aina julkaisemaan postausta. "Uusi" sarja on aivan sama sisällöltään kuin "vanhakin" mutta se ei tule aina tiettynä viikonpäivänä vaan silloin kun ehdin kirjoittaa.  Aion myös joulukuun ajaksi panna Tehotoiminnan pauselle, sillä olen kehitellyt joulukuulle ihan omaa postaussarjaa ;) Olisiko sellainen teistä kiva? Lisäksi haluaisin kysyä teidän mielipidettänne, kuinka monta postausta olisi teistä hyvä määrä viikossa? Itse olen ajatellut kahta, joskus kolme, mutta onko se teistä liikaa/liian vähän? Kertokaa ihmeessä kommenteissa!Ja vielä, haluatteko myös aika paljon muustakin elämästäni sisältöä vai vaan heppajuttuja?


Sitten Kaapon kuulumisiin! Kaapon jalat ovat olleet vähän lämpimät ja ajoittain hieman turvonneet ja muutenkin viimeaikoina ollut outoutta ilmassa, reilun viikon takainen valmennus oli yhtä jäkittämistä herralta, eteen ei liikuttu, pukkeja tuli enemmän kuin laki sallii ja käden vastustelu oli todella voimakasta. Hikikin tuli 20min jälkeen, ei siis ollenkaan normaalia Kaapoa. Niinpä annettiin Kaapolle viikonloppu kevyempää, ohjelmassa oli vain klippausta ja kävelyä. Viimeviikolla sitten kipusin ratsaille maanantaina ja herra oli paljon parempi! Tiistaina oli taas totaalivapaan aika ja keskiviikkona valmennukseen! Valkku meni ihan puskiin, itse jäin keikkumaan jalustimille ja tein liikaa kädellä. Kaapolla alkoi myös valmennuksessa ripuli, eli haluttomuus on varmaan johtunut siitäkin. Ripulin syynä taas on varmaankin uusi öljy, joten vaihdamme sen takaisin vanhaan, uutta herra ei edes syö kunnolla. Eilen (28.10.) menin Kaapon kevyesti kentällä, poni oli ihan super kiva! Alkuun menin rauhallisesti eteen pidemmällä ohjalla tsekkaillen fiiliksiä ja keskittyen omiin apuihin. Kun hoksasin uusia juttuja (kiitos äidin :D), alkoi Kaapokin rentoutumaan ja sama fiilis pysyi laukassakin. Pitkän verryttelyn jälkeen otin vähän lyhyemmät ohjat ja tein paljon siirtymisiä, aluksi miniravi meinasi kasvaa tai takajalat olisivat jääneet sinne jonnekin, mutta niistäkin saatiin hyvä pätkiä! Treeni meni siis hyvin, koko ajan Kaapo liikkui rentona (ellei lasketa hyvänmielen energiapurkausta <3) ja jalkoja nostellen (lumella saattaa tähän olla vähän kyllä osuutta, silti :D)! Hyvä fiilis jäi, nyt vielä tsekkaillaan tarkasti fiilistä ja jatketaan Kaapon ehdoilla.









Tähän loppuun voisin pläjäyttää vähän omiakin fiiliksiä. Minulle kuuluu oikein hyvää, koulussa oli oikeaan aikaan syysloma, joka teki kyllä hyvää rankkojen ja isojen kokeiden jälkeen. Nyt on loman jälkeen koulua rullailtu viikko, lisää kokeita on tiedossa ja läksymäärä iso, mutta hyvät fiilikset silti, vaikka onkin stressaavaa! Tämän viikon myös ystäväni Englannista oli kylässä täällä Suomessa viikon, joten hänen kanssaan tuli tehtyä kaikkea kivaa ja nähtyä monta ketaa. Isoja muutoksia on silti tulossa, niistä lisää vähän myöhemmin ;)

Muistakaahan vastailla edes pariin kysymääni kysymykseen ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!