torstai 21. kesäkuuta 2018

YPÄJÄN KISAVIIKKO

Viime viikolla kisasimme torstain ja perjantain Ypäjän kisaviikolla Poniderbyn parissa! Poniderbyhän on siis 2-tason he:B, jossa kisataan kahtena peräkkäisenä päivänä kumpikin osakilpailu. Halusimme myös kisata siis siellä, sillä siellä tosiaan oli helpommat luokat poniluokkiin verrattuna, joten oli reilua myös ponia kohtaan kisata helpompiakin luokkia.

Kuva verryttelystä, c. Matilda Piispa

 Minulla oli torstaina aamupäivästä startti 10.10 eli herätys oli 4.45 ja lähtö Ypäjälle 6.30. Menimme siis keskiviikkoiltana tallille, mutta tallin pihalla meidän autosta hajosi jarrut. Kello oli jo puoli kahdeksan ja torstai oli arkipäivä, joten mistään ei saatu laina-autoa. Onneksi yksi Vantaan kauppa oli auki iltayhdeksään, joten tuttavamme hakivat sieltä jarrupalat ja ne saatiin asennettua. Reissu siis meinasi katketa ennen kuin ehti alkaakaan, mutta onneksi selvittiin! Niinpä pakkasimme ja letitimme hyvin nopeasti, mutta kaikki tarpeellinen tuli silti mukaan ja torstaina pääsimme matkaan!

C. Matilda Piispa


Torstaina menin verryttelemän noin puoli tuntia ennen starttia. Aloitin normaalisti pitkillä taivutuksilla käynnissä, jonka jälkeen siirryin kevyeen raviin. Kaapo tuntui hyvän energiseltä hti alusta asti ja oliaika hyvä edestä! Ravin jälkeen otin vielä alkulaukat pidemmällä ohjalla ja jumppasin rennosti vastalaukat molempiin suuntiin.

C. Matilda Piispa


Otettuani ohjat käteen jatkoin laukkatyöskentelyllä! Kokosin Kaapoa melko paljon, tein käynnin kautta vaihtoja yms. saadakseni ponin avuille. Aluksi laukan tahti oli hakusessa, mutta sen löytyessä tetävätkin alkoivat sujua! Laukan jälkeen jatkoinkin aika kootussa ravissa jumpaten avot ja sulut. Vasen pohje ei ollut jälleen läpi, mutta sulkujen kautta Kaapo tuli paremmaksi ja kuuliaisemmaksi pohkeelle!

Rata oli kokonaisuudessaan tosi hyvä ja tasainen, kauden paras rata! Numeroskaala oli 6-7 eli saatiin tasaisia numeroitakin. Kaapo pysyi tasaisella tuntumalla, johon olen tyytyväinen! Tuomareita ei kuitenkaan miellytetty ja arvostelu hieman kummallinen. Minulta moitittiin istutaa ja tuntumaa, josta en ennen ole saanut negatiivista kommenttia tuomareilta. Prosentteja kertyikin vain 65,5, jotka olivat rataan nähden aika alhaiset, viime vuonna saatiin huonommalla radalla 2% paremmat. Lisäksi olimme 11/40 ja ensimmäisiä ei-sijoittuneitaa. No, ei voinut mitään ja siitä sisuunnuin sitten perjantaille!

C. Peppi Siltala

Perjantaina verryttelin melko samalla tavalla. Kaapo oli jälleen tosi energinen (joka oli ihan super, ruokinta on vihdoin kohdallaan)! Avot olivat kuitenkin paljon paremmat kuin torstaina, samoin sulut! Molemmat pohkeet olivat läpi, Kaapo taipui rehellisesti ja oli hyvä edestä! Luokka oli kuitenkin 15min myöhässä, joten ponin paras mood ehti jo mennä eli Kaapo oli jo radalle mennessä väsynyt.

Myös perjantain rata oli hyvä! Yritin panostaa vielä enemmän teiden ratsastukseen ja siitä sainkin onneksi positiivista palautetta! Numeroskaala oli 6-8, saatiin kolme kasia! Laukka oli kuitenkin melko ponnetonta väsymyksen takia ja sain rasastaa jonkin verran eteen. Lisäksi ensimmäinen ravivoltti oli huono, sillä Kaapo yritti kaatua sisälle alussa. Prosentteja kuitenkin kertyi 70,4 eli meidän enkkaprosenttimme! Tällä olimme myös 2/38!  Lisäksi hävisimme koko Poniderbyn voitosta 1,5% ja kolmannesta sijasta 0,5%!

Superponi <3


Kokonaisuudessaan kuitenkin olen tosi tyytyväinen Kaapon, poni oli elämänsä toisisssa kaksipäiväisissä kisoissaan energinen koko ajan ja saimme kaksi tasaista sekä hyvää rataa! Kiitos vielä kaikille tukijoukoille ja taustatiimille, varsinkin äidilleni tämänkin kisareissun mahdollisestamisesta! Kiitos myös parhaille kisakavereille, oli huippua <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!