keskiviikko 20. helmikuuta 2019

WINTER CUPIN 2. OSAKILPAILU

Tähän heti alkuun haluan tännekin kertoa, että Master Dressage Oy mahdollisti Kaapolle tallipaikan Lahan maneesitallille kolmeksi viikoksi ja pääsimme 10.2. muuttamaan sinne! <3 Muuten Kaapolle kuuluu ihan hyvää, tammikuun lopulla Master Dressage Oy mahdollisti meille myös Anna Blomgrenin valmennukset, joissa poni oli superhieno! Annan valmennuksien jälkeen muutamassa Mervin valmennuksessakin poni väläytteli tosi hienoja pätkiä! Näiden hyvien valmennuksien jälkeen poni alkoi kuitenkin hukkaamaan tahtia varsinkin ravissa, sillä Kaapo olisi mieluusti mennyt koko ajan ilmavaa ravia johon poni ei tietenkään vielä pysty. Ennen kisoja Kaapo oli ollut myös vähän väsynyt ratsastaa, sillä muutto isolle tallille ei ollut heti ponille helppo. Nyt kuitenkin menen vihdoin niihin kisoihin! ;)



 17.2. eli pari päivää sitten avasimme kisakauden 2019 Kaapon sekä Murden kanssa Ypäjällä Winter cupin 2. osakilpailussa. Murden startti oli ennen Kaapoa 11.00, joten herätys oli 4.30 ja 5.30 lähdettiin kohti tallia. 6.00 Kaapo oli kyydissä ja 7.00 myös Murde oli valmiina. Ilman kommervenkkejä tämä matka ei kuitenkaan alkanut, sillä hiekkatiet olivat peilijäässä. Ensimmäinen ylämäki Murde ja Kaapo talutettiin ylös, jotta trailerikin saatiin turvallisesti mäen päälle. Tämänkin jälkeen oltiin kuitenkin ihan aikataulussa (kannattaa siis oikeasti varata se extra 30min!) ja 7.20 auton nokka suuntasi kohti Ypäjää.


C. Annika Mäki


Murden startin ollessa klo 11 menimme verkkaan kävelemään vähän jälkeen 10.30. Alkukäyntien jälkeen otin ihan normaalisti alkukeventelyt, joissa Murde tuntui ihan hyvältä. Jumppasimme Murden suoraksi avoilla ja vastalaukoilla keskittyen samalla tuntumaan ja siihen, että Murde kantaa itsensä ylhäällä ja on takaa aktiivinen. Koko verryttelyn ajan Murde olikin tosi hieno ja kiva ratsastaa, varsinkin lisäykset Murde esitti hyvin!


C. Leena Kahisaari




Radalle mennessä Murde jännittyi suuper paljon ja tuli sen myötä tosi vaikeaksi ratsastaa. Molemmat tervehdykset olivat aika hyvät ja Murde malttoi seistä rauhallisesti paikoillaan. Ensimmäisen keskiravin aloitin aika varovaisesti, sillä Murde tuntui aika rikkoherkältä. Lopulta se kuitenkin oli ihan ok. Ensimmäinen pohkeenväistökin oli ihan sujuva, toisessa takaosa pyrki vähän edelle ja vauhti hiipui. Myötäys oli ihan hyvä Murden jännittyneisyyteen nähden ja se pysyi tuntumalla, mutta olisin voinut esittää sen vähän selkeämmin. Keskikäynnissä käynnin tahti vähän hävisi jännittyneisyyden takia, joka kyllä harmittaa tosi paljon! Siitä olisi voinut saada hyvin pisteitä rennolla käynnillä, mutta itsekin jännityin ja sössin sen. Takari oli aika laaja, mutta kuitenkin takaa aktiivinen.


C. Annika Mäki




Laukkaohjelmassa Murde meinasi heti alkuun ottaa lähdöt, mutta onneksi rauhoittui ihan hyvin. Keskilaukka lähti vähän myöhässä ja turhan kiireinen. Loivissa kiemuraurissa taas itse möhlin ja tein niistä turhankin loivat. Käynnin kautta vaihdot vähän töksähtivät ja askeleet olisivat saaneet olla selkeämmät.


Murden rata oli kuitenkin ehjä ja rikkeetön. Nyt kun saadaan vielä rennompi suoritus, niin prosentitkin nousevat! Tällä kertaa ne siis jäivät tosi alas jännityksen takia ja omat huolimattomuuteni söivät pisteitä paljon. En kuitenkaan ollut ehtinyt menemään Murden kanssa kertaakaan tätä Lasten joukkueohjelmaa läpi, joten nyt kun saadaan vielä lisää treeniä alle... :D


Kaapon suoritus oli Murden jälkeen 13.52. Menimme verkkaan taas n. puoli tuntia ennen rataa eli n. 13.25. Aloitimme verryttelyn myös ihan käynnillä ja alkukevennyksillä. Ennen kunnon ohjien keräämistä otin myös molempiin suuntiin laukat, niin poni saatiin paremmin pohkeen eteen ja auki. Kaapon verryttelyssä teimme enemmän tehtäviä, sillä niitä oli tietysti ponin radassakin enemmän, ohjelmana oli siis Ponien Joukkueohjelma. Otimme käynnin kautta vaihtoja, avoja, väistöjä (ihan vaan, että pohkeet sai läpi), vastalaukkaa jne. jne. Kaapo oli koko verryttelyn ajan tosi kiva, haettiin se vain tarpeeksi ylös ja kootuksi.


C. Annika Mäki






Kaapon molemmat tervehdykset olivat vähän töksähtävät ja ensimmäinen keskiravi olisi saanut olla näyttävämpi. Ensimmäisessä kulmassa poni myös vähän haki tahtia. Ensimmäisessä avossa linja oli vähän hakusessa (ei tosin mitään uutta :D) ja toisen avon alussa meille tuli ponin kanssa väärinymmärrys ja Kaapo nosti laukan ja laukkasi pari askelta. Itse avo kuitenkin oli hyvä! Molemmat sulut olivat ihan hyvät, jälkimmäisessä sulussa oikealle Kaapon olisi kuitenkin pitänyt taipua enemmän. Käyntiohjelma oli tosi tasainen ja takarit saatiin pitkästä aikaa esitettyä hyvin! Lisätty käynti ei ollut ponin parasta, mutta saatiin siitä kuitenkin yhdeltä tuomarilta kasi. Ohjien keräyksessä poni kuitenkin teki omiaan enkä ollut tarpeeksi tarkkana, joten tuntuma hävisi hetkeksi ja Kaapo pääsi nousemaan.


C. Sofia Kerstinen




Laukkaohjelman ensimmäisessä lisäyksessä poni ryhtyi vähän pelleilemään ja lisäsi huomattavasti vauhtia (ainakaan ei hyytynyt pitkässä lisäyksessä!) :D Käynnin kautta vaihdot olisivat voineet olla pehmeämmät, mutta muuten poni teki aika tasaisesti kaiken. Vastalaukka oli ihan hyvää myös ja laukan tahti säilyi laukkaohjelman ajan. Poni oli kuitenkin vähän kiireinen koko radan ajan, mutta tietysti mielummin menee energisesti eteen kun jää pohkeen taakse! Kaapolla on hallikisoissa jännittyessään tapana helposti tulla kuuroksi jalalle ja hyytyä, mutta tätä ongelmaa ei tällä kertaa onneksi ollut! Tästä on sitten hyvä lähteä pidätäämään :D Prosentteja saatiin yhdletä tuomarilta 64 ja toiseltakin 63, mutta yhden tuomarin prosentit laskivat tulosta ja yhteisprosentteja saatiin reilut 62%. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä jatkamaan treenejä!


C. Sofia Kerstinen