tiistai 30. kesäkuuta 2020

YPÄJÄ SUMMER DRESSAGE

Viikonloppuna kisakausi jatkui Ypäjä Summer Dressagessa EM-kvaalikilpailuissa! Kilpailupäivät olivat perjantaina ja lauantaina, ensimmäisenä päivänä startattiin Ponien joukkueohjelma ja toisena Ponien henkilökohtainen ohjelma. Molempina päivin startit olivat puolen päivän aikoihin, joten hellettä riitti :D Molempina päivinä lämpötila lähenteli 30 astetta... Emme olleet Ypäjällä ollenkaan yötä, joten ajoimme molempina päivinä aamulla paikalle ja iltapäivällä kotiin.

Kaikki postauksen kuvat on ottanut Aura Sainio

Perjantaina verryttelyssä Kaapo oli aika vireä ja jännittyi helposti. Radan viereiselle verryttelyalueelle siirryttäessä poni pomppikin jonkin verran, mutta rauhoittui onneksi nopeasti. Verryttelimme 45 minuuttia, joka oli aika hyvä aika. Lyhyempi tuskin olisi niin energisellä ponilla riittänyt, mutta pidemmässä Kaapo olisi voinut väsähtää. Niinpä poni tuntui radalle lähtiessä melko hyvältä, mutta vireyden määrä vähän jännitti. Radalla Kaapo kuumuikin aika paljon, enkä päässyt kunnolla vaikuttamaan poniin. Koko ajan oli sellainen tunne, että ei voi oikeastaan koskea Kaapoon yhtään liikaa, ettei poni lähde johonkin suuntaan... Niinpä koko ohjelma meni vähän varovaisesti, kun en uskaltanut lähteä riskeeraamaan. Taivoitteena oli tasainen ja rikkeetön rata, joten täytyi ottaa vähän varman päälle. Se on tietysti aina harmittavaa, kun silloin ei saa ponista kaikkea irti.

Kaapo onneksi pysyikin hyppysissä ja teki todella tasaisen radan. Numerot olivat 6.0-8.0. Keskiravi ja lisätty ravi olivat iahn kohtuulliset (hieman vaisut, kun piti pidätellä aika paljon), avot taas melko hyvät, samoin sulut. Avoissa poni valui hieman uralta pois. Takarit olivat vähän hitaat, mutta muuten ihan kohtuulliset. Lisätyssä laukassa Kaapo innostui (kuten viime vuonnakin) ja jarruttaminen oli ongelmana :D Yksi käynnin kuatta vaihto oli huono, poni pääsi vähän jännittymään ja pois avuilta. Kaapo myös olisi mielellään mennyt kovempaa, jolloin se tuli vähän vahvaksi edestä läpi radan. Saatiin kuitenkin tuomareilta hyvää palautetta! Prosentteja kertyi 68,143% eli saimme EM-kvaalin! Lisäksi sijoituimme luokassa 3. sijalle.



Launataille lähdettiin siis ihan hyvällä fiiliksellä. Kaapo olikin verryttelyssä jo paljon edellistä päivää parempi, se keskittyi enemmän ja oli rauhallisempi. Poni oli kuitenkin vähän pohkeen takana, helle ja väsymys alkoivat jo vähän painaa. Saimme kuitenkin ihan kivan verryttelyn tehtyä, mutta se venyi 10min liian pitkäksi. Tämä näkyi heti radallakin. Kaapo väsähti ja jännittyi, se ei enää jaksanut keskittyä. Niinpä poni oli pohkeen takana myös radalla ja pääsi ajoittain hieman pitkäksi. Ohjelmassa tuli yksi iso (ja kallis!) rikko yhdessä käynnin kautta vaihdossa, Kaapo pääsi vaihtamaan. Poni venkoili siinä ja jouduin käyttämään jalkaa aika kovasti, jolloin Kaapo ei ihan ymmärtänyt, mihin haluan sen menevän. Niinpä se pääsi kyttäämään ja jännittymään, en ollut itse tarpeeksi hereillä.

Muuten rata oli ihan suhteellisen tasainen, vaikkakaan ei tuntunut kovin hyvältä. Toinen avo ei ollut kovin hyvä, lisäksi sulut lähtivät vähän huonosti. Takari oli meko hidas ja yksi käynnin kautta vaihto töksähti. Lisäksi Kaapo jäi laukassa hitaaksi takaa. Lisäyksetkään eivät olleet kovin hyviä. Toinen avo oli kuitenkin hyvä, samoin lopputervehdys. Numeroskaala oli siis 4.0-7.5, nelosrivi tuli siitä rikosta. Prosentteja saatiin kuitenkin 65,360% ja samalla napattiin 6. sija.



Ihan kelvollinen viikonloppu siis takana, vaikakin todella paljon korjattavaa radoilla edelleen on. Erityisesti siirtymisten ja kuuliaisuuden kanssa täytyy tehdä töitä. Onnea kaikille hienoista radoista ja onnistumisista <3

tiistai 16. kesäkuuta 2020

TAMPERE DRESSAGE FESTIVAL JA RATAHARJOITUKSET

Moikka! Tänään olisi luvassa vähän kisakuulumisia :) Startattiin tosiaan 7.6. Tampere Dressage Festivaaleilla avoin helppo A:7 ja olinkin ajatellut jo heti sen jälkeen kirjoittaa tänne postauksen. Kisojen mennessä penkin alle totesin, että kerrottavaa tuskin on kokonaiseen postaukseen, joten jaoin tämän postauksen sitten näiden kisojen lisäksi sunnuntain rataharjoituksille, joissa mentiin kür.

Kuva Tampereelta, c. Mirella Ruotsalainen

Tosiaan, kisakausi jatkui pitkän, yli kolmen kuukauden, tauon jälkeen Tampereella. Poniluokkia ei kisoissa ollut, joten niinpä päätimme lähteä starttaamaan avoimessa luokassa. Herätys oli tuona päivänä mukavasti klo 4.30, sillä lähtöaika oli jo 9.15. Verryttelyssä poni oli aivan älyttömän hyvä, antoi niin kivan fiiliksen ja muutenkin oli jotenkin tosi motivoitunut työskentelemään. Niinpä verryttelyyn varattu 1h meni pitkälti kävellessä, sillä yritettiin säästellä ponin hyvää energiaa radalle. Otettiin toki kaikki radan tehtävät läpi, mutta ei työstetty mitääm "ylimääräistä". Noh, kyllähän sitä energiaa radalle riitti, ihan liiaksikin... Kaapo nimittäin kyttäili ja pelkäsi lähes kirjaimellisesti KAIKKEA. AIVAN KAIKKEA. Autoja, tiiliä, kukkia, kirjaimia, valokuvaajia, mainoksia.... Lista vain jatkuu ja jatkuu. Niinpä oli kunnon työvoitto päästä edes maaliin :D Varsinkin C-pääty oli hankala, A-päädyssä poni edes vähän kuunteli ja teki ohjelman tehtäviä. Pisteskaala oli siis 2-8. Hyviäkin hetkiä onneksi mahtui mukaan, mm. raviympyrä pitkin ohjin saatiin esitettyä melko kohtuullisesti. Mutta, kyllähän niitä rikkojakin tuli aivan liikaa. Mm. koottu käynti, takarit...

Kuva Tampereelta, c. Mirella Ruotsalainen

Ei siis todellakaan ollut meidän päivä Tampereella! Niinpä lähdettiin korjaamaan sen radan virheitä sunnuntaina Hyvinkäälle rataharjoituksiin. Mentiin pitkästä aikaa kür, sillä sitähän ei ole päässyt nyt missään esittämään :D Tavoitteena oli siis saada tasainen ja rento rata, joka onnistuikin melko hyvin! Verryttely oli aavistuksen pitkä, joten paras veto ehti mennä. Yritä nyt sitten miettiä, että poni ei väsähdä eikä ota liikaa kierroksia :D Radasta huomasi, että ei oltu esitetty küria pitkään aikaan (vaikka toki oltiin sitä treenattu), sillä musiikeissa oli taas pysymistä. Niinpä myös tehtävät hieman kärsivät, kun musiikkeihin joutui keskittymään ihan extrapaljon. Poni myös jäi jalan taakse, mutta teki silti ihan kivan radan. Pisteskaalakin oli jo paljon tasaisempi, 6.0-8.0 :D Ensimmäinen avo ei ollut kovin hyvä eikä myöskään oikea sulku. Myös takarit olivat hieman hitaat, mutta kuitenkin ihan kohtuulliset. Käynnin kautta vaihdot eivät olleet parastamme, samoin käynti oli hieman hidasta. Kuitenkin mm. laukkalisäykset olivat ihan hyvät, samoin toinen sulku. Paljon on siis korjattavaa, mutta hyviäkin pätkiä tuli! Prosentteja saatiin hieman vajaa 68% ja samalla voitettiin tämä vapaavalintaisen ohjelman luokka.

Kuva rataharjoituksista, c. Tuulia Tyyskä
Tällaisia kisakuulumisia siis tällä kertaa, en nyt tämän enempää pureudu kumpaankaan rataan. Halusin kuitenkin tulla taas vähän päivittelemään kuulumisia ja pitkästä aikaa ihan kisakuulumisiakin! Nyt vain jatkamaan treenejä :)

maanantai 1. kesäkuuta 2020

TÄÄLLÄ TAAS

Mistähän sitä sitten aloittaisi... Viime postauksesta onkin vierähätnyt jo ihan liikaa aikaa, yli kolme kuukautta :D Edellisen postauksen kisojen jälkeen tuli korona, joka tietysti kaikki suunnitelmat. Nämä kuukaudet ovat siis olleet hämmentäviä ja jopa melko sekasortoisia. Ei siis ole ollut fiilistä (eikä kyllä aiheitakaan) kirjoitella tänne, vaikka postauksen kirjoittaminen onkin roikkunut to do -listalla tosi kauan... Nyt kuitenkin vihdoin päätin ottaa härkää sarvista ja tulla kirjoittelemaan edes vähän tänne bloginkin puolelle jotain! Arkea olen koko koronan ajankin päivitellyt Instagramiini @dressageteamhannula, joten sieltä löytyy koko kuluneelta keväältä kuulumisia.


Nyt kaiken tämän sählingin keskellä treenit ovat meillä jatkuneet ja ollaan tehty paljon hienosäätöä liikkeisiin. Ollaan treenattu ponia näyttävämmäksi ja ilmavammaksi eli lähinnä haettu poniin lisää voimaa. Ja sitähän on tullut, välillä jopa liiallisuuksin asti :D Nyt kun Kaapossa on paljon energiaa ja lihasta, on se käyttänyt sitä myös ulkoisiin asioihin. Keskittymiskyvyn kanssa on ollut siis töitä, mutta ponin ollessa avuilla se on ollut kyllä super kiva! Valitettavastihan tätä ei ole päässyt kisoihin näyttämään, mutta ollaan sitten senkin edestä fiilistelty ponia treeneissä ;) Pari viikkoa sitten oltiin myös Lahassa rataharjoituksissa (kuten monet Instagramin puolelta saattavatkin tietää). Startti oli melko positiivinen yllätys (tai no oikeastaan odotuksia ei kovinkaan paljon pitkän kisatauon jälkeen ollut :D)! Edelleen Kaapo vähän jännittyi ja jäi pohkeen taakse, mutta se ei näkynyt varsinkaan raviohjelmassa niin paljon, kuin joskus aikaisemmin. Ihan super hyvää treeniä siis päästä aitojen sisäpuolelle esittämään rataa! Muutenkin ollaan treenattu yhä viikottain Mervin kanssa, pari kertaa kuukaudessa Villen kanssa ja tässä keväällä pisäydyttiin Kira Kanervan treeneissäkin! Kaapon lisäksi olen myös päässyt treenaamaan Mervin hienolla Rex-hepalla, joka on ollut super opettavaista ja hyödyllistä!



Vaikka koronarajoituksia aloitetaankin tänään purkamaan, on tulevaisuus yhä sumussa. Kukaan ei tiedä, mitä kisoja tänä vuonna päästään starttaamaan. Kaikki on siis todella auki, eikä sen takia mitään tavoitteita ole paljoakaan päässyt asettamaan. Tämä tilanne on tietysti todella harmillinen ihan kaikille. Tuskinpa tällaista kesää kukaan suunnitteli :D Kuitenkin nyt kesäloman alettua aiotaan Kaapon kanssa nauttia kesästä (ja toivottavasti ihanista säistä!), fiilistellä treeneissä ja viettää paljon aikaa yhdessä <3 Koronasta huolimatta aiotaan pitää hauskaa!



Minulla ei nyt kovin paljoakaan sanottavaa ole. Tulevaisuus on hämärän peitossa ja muutenkin koko kesä on todella auki. Nyt vaan mennään päivä ja viikko kerrallaan. Katsotaan, josko saisin täällä bloginkin puolella aktivoiduttua nyt kesän aikana ja kirjoiteltua edes välillä tänne jotain fiiliksiä. Tässä postauksessa olevat kuvat ovat muutaman viikon takaisesta Villen valmennuksetsa, kiitos taas Tuulia näistä! Nauttikaa kaikki kesästä ja viettäkää aikaa rakkaiden nelijalkaistenne kanssa! Jaksetaan uskoa ja toivoa, että kyllä me tästä yhdessä selvitään - epätoivon hetkistä huolimatta <3