keskiviikko 12. syyskuuta 2018

KESÄ 2018

Kesä 2018 on nyt ohi ja koulut alkoivat kuukausi sitten. Siirryin itse 7. luokalle eli yläkouluun, mutta meillä pysyi onneksi kouluympäristö samana. Oppilaita tuli kuitenkin kahdesta muustakin koulusta eli luokat ja opettajat vaihtuivat sekä rakennus muuttui. Tänään kuitenkin ajattelin muistella vielä kesää ja kokosin tähän muutamia kuvia kesästä 2018!

Kokonaisuudessaan viime kesä oli ihan huikea! Tein paljon uusia asioita, opin uutta, näin ystäviä ja sain viettää paljon aikaa maailman parhaimman ponin kanssa <3 Pääsin irtautumaan arjesta ja tehdä itselle mieluisia asioita! Summer bucket lististä tein vielä erillisen postauksen, johon pääset tästä. Haluan vielä kuitenkin tehdä koosteen koko kesästä ja myös ponijuttujen ulkopuolelta, joten tänään näette kurkkauksen myös hevosarjen ulkopuolelle!



Tänä kesänä aikaa tuli vietettyä paljon ystävien, perheen ja muiden läheisten kanssa. Monen monta kertaa vietimme grilli-iltoja, söimme ilta-auringossa jäätelöä ja pidimme ihania kakkuhetkiä. Vietin paljon aikaa eläinten kanssa ja ratsastin tietysti paljon!



Ratsastuksen ohella urheilin myös muuten paljon. Kävin juoksulenkeillä, tein lihaskuntoa ja kehonhuoltoa. Varsinkin ennen kisoja vanyttelin paljon, sillä halusin olla aina kisapäivinä entistäkin liikkuvampi ja rennompi lihaksistosta. Samalla kuuntelin hyvää musiikkia, ihanaa <3

Kaikki kisareissut olivat hyvin opettavaisia ja ihania! Kaikki ystävät koolla ja poni, ei olisi muuta voinut toiva! Olimme myös muutaman ponikaverin kanssa mökkeilemässä, Matilda vieraili meillä ja vietimme paljon hauskoja hetkiä yhdessä <3 Sadepäivinä katsoime Netflixistä leffoja ja aurinkoisina päivinä nautimme lämmöstä. Viime kesänä säät hellivätkin meitä ja lämpömittari näytti usein yli +30 astetta <3




Kiitos vielä ihan jokaiselle, joka oli osana minun kesää, oli huippua ja tehdään ensi kesästä entistäkin parempi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!