torstai 21. kesäkuuta 2018

YPÄJÄN KISAVIIKKO

Viime viikolla kisasimme torstain ja perjantain Ypäjän kisaviikolla Poniderbyn parissa! Poniderbyhän on siis 2-tason he:B, jossa kisataan kahtena peräkkäisenä päivänä kumpikin osakilpailu. Halusimme myös kisata siis siellä, sillä siellä tosiaan oli helpommat luokat poniluokkiin verrattuna, joten oli reilua myös ponia kohtaan kisata helpompiakin luokkia.

Kuva verryttelystä, c. Matilda Piispa

 Minulla oli torstaina aamupäivästä startti 10.10 eli herätys oli 4.45 ja lähtö Ypäjälle 6.30. Menimme siis keskiviikkoiltana tallille, mutta tallin pihalla meidän autosta hajosi jarrut. Kello oli jo puoli kahdeksan ja torstai oli arkipäivä, joten mistään ei saatu laina-autoa. Onneksi yksi Vantaan kauppa oli auki iltayhdeksään, joten tuttavamme hakivat sieltä jarrupalat ja ne saatiin asennettua. Reissu siis meinasi katketa ennen kuin ehti alkaakaan, mutta onneksi selvittiin! Niinpä pakkasimme ja letitimme hyvin nopeasti, mutta kaikki tarpeellinen tuli silti mukaan ja torstaina pääsimme matkaan!

C. Matilda Piispa


Torstaina menin verryttelemän noin puoli tuntia ennen starttia. Aloitin normaalisti pitkillä taivutuksilla käynnissä, jonka jälkeen siirryin kevyeen raviin. Kaapo tuntui hyvän energiseltä hti alusta asti ja oliaika hyvä edestä! Ravin jälkeen otin vielä alkulaukat pidemmällä ohjalla ja jumppasin rennosti vastalaukat molempiin suuntiin.

C. Matilda Piispa


Otettuani ohjat käteen jatkoin laukkatyöskentelyllä! Kokosin Kaapoa melko paljon, tein käynnin kautta vaihtoja yms. saadakseni ponin avuille. Aluksi laukan tahti oli hakusessa, mutta sen löytyessä tetävätkin alkoivat sujua! Laukan jälkeen jatkoinkin aika kootussa ravissa jumpaten avot ja sulut. Vasen pohje ei ollut jälleen läpi, mutta sulkujen kautta Kaapo tuli paremmaksi ja kuuliaisemmaksi pohkeelle!

Rata oli kokonaisuudessaan tosi hyvä ja tasainen, kauden paras rata! Numeroskaala oli 6-7 eli saatiin tasaisia numeroitakin. Kaapo pysyi tasaisella tuntumalla, johon olen tyytyväinen! Tuomareita ei kuitenkaan miellytetty ja arvostelu hieman kummallinen. Minulta moitittiin istutaa ja tuntumaa, josta en ennen ole saanut negatiivista kommenttia tuomareilta. Prosentteja kertyikin vain 65,5, jotka olivat rataan nähden aika alhaiset, viime vuonna saatiin huonommalla radalla 2% paremmat. Lisäksi olimme 11/40 ja ensimmäisiä ei-sijoittuneitaa. No, ei voinut mitään ja siitä sisuunnuin sitten perjantaille!

C. Peppi Siltala

Perjantaina verryttelin melko samalla tavalla. Kaapo oli jälleen tosi energinen (joka oli ihan super, ruokinta on vihdoin kohdallaan)! Avot olivat kuitenkin paljon paremmat kuin torstaina, samoin sulut! Molemmat pohkeet olivat läpi, Kaapo taipui rehellisesti ja oli hyvä edestä! Luokka oli kuitenkin 15min myöhässä, joten ponin paras mood ehti jo mennä eli Kaapo oli jo radalle mennessä väsynyt.

Myös perjantain rata oli hyvä! Yritin panostaa vielä enemmän teiden ratsastukseen ja siitä sainkin onneksi positiivista palautetta! Numeroskaala oli 6-8, saatiin kolme kasia! Laukka oli kuitenkin melko ponnetonta väsymyksen takia ja sain rasastaa jonkin verran eteen. Lisäksi ensimmäinen ravivoltti oli huono, sillä Kaapo yritti kaatua sisälle alussa. Prosentteja kuitenkin kertyi 70,4 eli meidän enkkaprosenttimme! Tällä olimme myös 2/38!  Lisäksi hävisimme koko Poniderbyn voitosta 1,5% ja kolmannesta sijasta 0,5%!

Superponi <3


Kokonaisuudessaan kuitenkin olen tosi tyytyväinen Kaapon, poni oli elämänsä toisisssa kaksipäiväisissä kisoissaan energinen koko ajan ja saimme kaksi tasaista sekä hyvää rataa! Kiitos vielä kaikille tukijoukoille ja taustatiimille, varsinkin äidilleni tämänkin kisareissun mahdollisestamisesta! Kiitos myös parhaille kisakavereille, oli huippua <3

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

TAMPERE DRESSAGE FESTIVAL 2018

Mistäs sitä taas aloittaisi... Kaiken kaikkiaan on hyvä fiilis! 25.5. olimme siis Tampereella Future cupin 2. osakilpailussa! Olimme Ypäjän tavoin vain ensimmäisen päivän, sillä meidän kisakautemme on vasta alussa, joten haluamme säästellä Kaapoa kauden "pääkisoihin"! Perjantain ohjelma oli siis FEI Ponien joukkueohjelma, joka kisattiin tietysti kansallisella tasolla. Meidän startti oli vasta illalla, joten saatiin molemmat Kaapon kanssa tsempata iltaan asti ja poni jaksoikin tosi hyvin!

Postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa on ottanut Hanna Heinonen.


Verryttelyssä Kaapo oli alusta asti tosi rento ja aika pehmeä! Verkka aloitettiin maneesissa kentän kastelun takia ja vaikka vieraat maneesit ovat Kaapolle yleensä aluksi hankalia, homma kuitenkin sujui hyvin sielläkin! Maneesissa ehdimme tehdä eteen-alas-jumpan ja muutamat siirtymiset, joissa Kaapo oli vielä hidas varsinkin pidätyksille.


Ulkoverryttely oli ihan radan vieressä, joka sopi Kaapolle tosi hyvin! Jatkettiin siirtymisillä ja käynnin kautta vaihdoilla, joissa saatiin Kaapo pehmenemään aika hyvin. Tämän jälkeen jumppasin Kaapoa notkeammaksi avoilla ja suluilla. Avoissa halusin vain pienen poikituksen ja asetuksen ja suluissa hain takaosan mukaan ja pehmeän tuntuman. Takarit menivät verryttelyssä aika hyvin! Samoin viimeisimmät lisäykset olivat hyviä, joten ihan hyvillä mielin lähdin luokan ensimmäisenä ratsukkona radalle!



Rata oli kauden rennoin rata! Vaikka tuomarit olivat teltoissa, niin alun jännityksen jälkeen nekin olivat Kaaposta okei. Avotaivutukset sujuivat molemmat hyvin ja niistä tulikin seiskaa. Ensimmäisen avon linja oli aluksi vähän huojuva, mutta sekin parani loppua kohden. Sulut olivat ihan ok, eivät parastamme, mutta melko tasaiset. Ensimmäisessä takarissa en saanut oikeaa pohjetta läpi ja Kaapo kaatui sitä vasten, joten siitä yksi tuomari antoi nelosen. Toisessa takarissa Kaapo meinasi jäädä paikoilleen takajalkojen kanssa, joten siitä kaksi nelosta. Keski- ja lisätyt ravit lähtivät hyvin, mutta tapansa mukaan eivät jatkuneet yhtä ponnekkaina loppuun asti. Käyntiohjelman ratsastin itse todella huonosti, joka harmittaa paljon. Kaapolla on hyvä käynti ja sitten en saanut kuitenkaan esitettyä sitä.



Laukkaohjelmaan taas olen tyytyväisempi! Se oli todella tasainen ja kaikki tehtävät sujuivat! Peruutuksesta laukannosto oli kuitenkin aika kehno, sillä aloin itse varmistelemaan turhia, josta Kaapokin hermostui ja peruutuksen jälkeen tuli raviaskel. Lisätystä laukasta tuli kuitenkin seiska, vaikka olisin voinut pyytää vielä rohkeammin. Vastalaukatin olivat ihan hyvät ja tahti pysyi! Käynnin kautta vaihdoista tuli myös seiskaa suurimmasta osasta! Laukka siis pyöri hyvin, ainakin meidän treeneihin nähden!

MInun ja ystäväni Matildan startin jälkeen menin auttelemaan Mapaa Tompan kanssa <3


Kokonaisuudessaan onnistunut kisareissu! Prosentteja saatiin 62,265 ja numeroskaala oli 4.0-7.0. Vaikka nelosia tuli vielä takareista, ei muista kohdista saatu niitä lainkaan. Tästä on siis hyvä lähteä parantamaan myös niitä!