perjantai 7. syyskuuta 2018

HENKILÖKOHTAISET ALUEMESTARUUDET

Syyskuu on alkanut ja 1.9. olimmekin Etelä-Suomen henkilökohtaisissa alumestaruukisssa! Viime vuonna kilpailimme samoissa kinkereissä Rengossa, jolloin kentän pohja oli ihan kamala ja rata työläs ja huono :D Tänä vuonna otimme myös Murden mukaan, jolla olen nyt vähän alle vuoden ratsastanut. Kaapon startti oli puoli kahdentoista jälkeen ja Murden startti puoli kahden jälkeen, joten aikaa lähtöjen väliin jäi hyvin.

Kaikki postauksen kuvat c. Jasmin Suominen!


Kaapon kanssa siis kilpailtiin ponimestaruudesta ja ohjelmana oli he:B FEI Lasten esiohjelma B. Tänä vuonna ei helppo B-luokkia olla menty kuin Poniderbyssä Ypäjällä kesäkuun puolivälissä, joten oli vaihtelua mennä taas eri ohjelma. Kilpailut järjestettiin siis Lohjalla, jonne oli meiltä ajomatkaa reilu 1,5h. Kun pääsimme paikalla, oma nutturaverkkoni hajosi ja ihan paniikissa aloin kyselemään lainaverkkoa, jota ei kuitenkaan loppujen lopuksi löytynyt. Niinpä sitten päädyin laittamaan oman verkkoni alusverkon, joka kiinnitettiin Kaapon letityskuminauhoilla, kunhan joku nuttura vain saatiin :D Verryttelyyn menin puolisen tuntia ennen starttia, joka osoittautui hieman liian pitkäksi ajaksi ja paras energia oli ehtinyt mennä ennen rataa. Verryttelyssä tein paljon pysähdyksiä, sillä Kaapo leviää helposti pysähdyksissä eikä pysy ryhdissä. Lisäksi tein avoja ja väistöjä, jotta sain Kaapon reagoimaan pohkeeseen ja väistämään. Tein myös paljon temponvaihteluita ja kokoamista!



Radalle mennessä Kaapo jännitti vähän tuomaripäätyä, mutta rentoutui radan alkaessa. Saimme esitettyä todella tasaisen radan ja Kaapo pysyi tuntumalla ja rentona sekä energisenä. Energisyyden kanssa on ollut paljon ongelmia ja vaikka ei vieläkään esitetty parastamme Kaapo oli kuitenkin jo paljon reippaampi! Siihen olen varsinkin todella tyytyväinen ja radan jälkeenkin vain hymyilin, että olipas se energisempi kuin SM:issä, vaikka edelleen sai jalalla paljon auttaa. Askeleen pidennykset eivät lähteneet kovin hyvin varsinkaan takaa ja pysähdykset olivat edelleen aika huonot, mutta selvittiin ilman rikkoja yms. Numerot olivat suurimmaksi osaksi 6.0-7.0 eli aika tasaista skaalaa. Prosentteja saatiin kuitenkin vain 63,8%. Ei kuitenkaan voi mitään, arvostelulaji tämä kuin on :D Poni oli kuitenkin jo hyvä, joka on varsinkin nyt SM-kisojen takkuilun jälkeen positiivista!



Murden kanssa verryttelin aika saman, vaikka oli tarkoitus pitää lyhyempi verkka. Luokkaa kuitenkin myöhästettiin. Murden kanssa tein paljon avoja, sulkuja, pysähdyksiä, vastalaukkaa ja käynnin kautta vaihtoja sekä keskiaskellajeja. Murde oli tosi kiva ja parani koko ajan!



Ratana oli siis He:A FEI Kenttäkilpailuohjelma 2* A, jota en ollut ikinä mennyt. Nämä olivat myös minun ja Murden toiset yhteiset kisat, ensimmäinen yhteinen 2-tason startti ja ensimmäinen yhteinen he:A, joten lähdettiin lähinnä hakemaan yhteistä ratakokemusta. Rata oli muuten aika tasainen, mutta toinen laukka nousi myöhässä eli yksi rikko. Lisäksi radan tempo oli hidas, mutta päästiin kuitenkin maaliin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!