torstai 5. lokakuuta 2017

TEHOTOIMINTAA #1: LIIKUNTALAJIVINKKEJÄ

Päätin aloittaa minun ensimmäisen postaussarjani täällä blogissa!  Varmaankin jo otsikosta huomasitte, sen nimi on Tehotorstai. Tässä postaussarjassa tulen puhumaan liikkunnasta, ruuasta, unesta ja ylipäätään ratsastajan hyvinvoinnista. Sarjan postaus tulee joka torstai klo 7.00, joten sitä ehtii hyvin vilkaista vaikka bussimatkalla kouluun ;)

  Tässä ensimmäisessä osassa aion puhua ratsastuksen oheisliikuntalajien vaihtoehdoista, sillä jokaiselle ratsastajalle oheisliikunta tekee tietysti hyvää, varsinkin jos siinä tarvittavaa taitoa tarvitsee myös ratsastuksessa! Ratsastajalle myös suositellaan vähintään 1,5h liikuntaa päivässä ja puolet siitä pitäisi liikkua reippaasti. Lisäksi kestävyyttä olisi syytä harjoitella 2,5h viikossa ja voimaa sekä notkautta 2krt viikossa. Alle olen listannut perusteluineen hyviä oheisliikuntalajeja ratsastajalle, joista on suuri hyöty itse ratsastukseen :)

Hölkkä
Hölkkä on erinomainen tapa harjoittaa kestävyyttä! Juokseminen on mukavaa ja lenkille voi aina ottaa kaverinkin mukaan! Vaikka juokseminen tuntuisi raskaalta, kannattaa käydä silti muutama kerta, sillä siitä kunto alkaa jo kohentua! Joten, Spotifystä lista soimaan, kuulokkeet korviin ja let´s go!


Tukka tuulessa!


Kävely
Jos hölkkääminen ei nappaa, voit yhtä hyvin myös mennä kävelemään! Käveleminen lisää kestävyyttä ja metsässä kävely tekee myös mielelle hyvää. Kävellessä on myös mukava rupatella kavereiden kanssa tai ihan vaan kuunnella lempimusiikkia! Kävely on myös hyödyllistä koulu- tai työmatkaliikuntaa!

Kävely on myös kiva liikuntalaji iltaisin!

Pyöräily
Pyöräilykin on hauska tapa parantaa kestävyyttä! Myös pyöräillen on kiva taittaa päivittäisiä matkoja tai lähteä kivoille teille vaan polkemaan!

Näin sitä mennään! (Tämän jälkeen kyllä meinasin ajaa ojaan, hups :D)



Venyttely
Venyttely taas on loistava tapa parantaa notkeutta! Lisäksi venyttely parantaa verenkiertoa ja auttaa lihaksia palautumaan rasituksesta. Venyttelyä kannattaa tehdä lämmittelynä ennen sekä jälkeen ratsastuksen, silloin 5-10s kestäviä venytyksiä ja vasta muutaman tuntia ratsastuksen jälkeen 30-120s kestäviä venytyksiä. Lonkankoukistajia, etureisiä, pakaralihaksia ja pohkeita olisi ratsastajan syytä venytellä!

Tässä kuvassa on etureisivenytys!
                                       
                                                         

Pilates
Pilates on yksi hyödyllisimmistä lajeista ratsastuksenkin edistämiseksi! Pilatesliikkeitä voi tehdä ihan kotona esim. kirjan avulla, mutta itse suosin ihan pilatestuntia :) Pilateksessa joutuu käyttämään syviä vatsalihaksia, joita käyttää myös ratsastaessa, joten se on todella hyödyllistä! Pilateksia on myös erilaisia, joten voit valita itsellesi mieluisimman! Nykyään on myös ratsastuspilatesta, itse olen käynyt myös parilla sellaisella tunnilla! Niistäkin voisin joskus kertoa jos haluatte ;)

Pilatesliike pilatespallon kanssa! :)



Porras- ja mäkitreeni
Portaat ja mäet ovat todella hyödyllisiä kestävyyskunnon harjoittamiseen! Portaissa tai mäessä joutuu myös menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, joten nämä kehittävät todella hyvin ;) Suuntaa siis myös mäkeen tai portaille!

Jaksaa jaksaa!



Pallopelit
Pallpelit taas kehittävät voimaa! Pallopeleihi kuuluu todella monia vaihtoehtoja, joten jokaiselle varmasti löytyy jotakin :) On jalkapalloa, pesäpalloa, tennistä, lentopalloa jne. Pallopelejä voi myös pelata isolla porukalla, joten tämä on myös oiva tapa viettää kavereiden kanssa aikaa ja pitää hauskaa yhdessä ;)

Koiran narupallokin kelpaa pallon heittoon :D



Kuvat: Postauksen kuvista saan kiittää äitiäni, kiitos <3
Lähde: Lähteenä käytin SRL-sivustoa, joten postauksessa olleet suositukset ovat ihan faktoja! :)

Mitäs tykkäsitte tämän sarjan aloituksesta? Mitä haluisitte nähdä tässä sarjassa? Minkälaista oheisliikuntaa te tykkäätte                                              harrastaa?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!