lauantai 23. syyskuuta 2017

HENKILÖKOHTAISET ALUEMESTARUUDET 2017

Moi! Minä ja Kaapo olimme siis henkilökohtaisissa aluemestaruuksissa Rengossa. Ponien ohjelmaksi oli valittu helppo B FEI Lasten esiohjelma B, tätä emme olleet menneet Kaapon kanssa ikinä oikeissa kisoissa.

Letitys on ollut vielä tämän kauden äitini homma, syyslomalla minunkin kuitenkin täytyy tämä opetella!

  Verryttely oli maneesissa ja se sujui ihan hyvin. Kaapo tarvitsee pitkän verryttelyn, sillä aluksi 15 minuuttia sen pitää saada vain kävellä pitkin ohjin ja katsella ympärilleen. Sen jälkeen vasta voi ottaa ohjat ja alkaa työskennellä kunnolla. Tässä verkassa Kaapo olisi voinut olla rehellisemmin avuilla ja selän läpi, mutta hyviäkin pätkiä tuli! Äitini tietysti auttoi verryttelyssä ja keskityimme siirtymisiin ja kääntämiseen saadaksemme Kaapon paremmin avuille. 30 minuutin maneesiverryttelyn jälkeen siirryimme ulkokentälle valmistautumisalueelle, sillä minua ennen oli enää kaksi ratsukkoa. Sää ei ollut koko viikkoon suosinut, joten kenttä ui vedessä eikä lanausta oltu tehty kunnolla. Niinpä keskityin valmistautuessani pääosin käyntityöskentelyyn, tosin parit keskiravit ja vastalaukatkin tein.

  Minua ennen oli luokassa lähtenyt  13 ratsukkoa, joten kilpailukenttäkin oli ihan velliä kaikkien hinkattua samoja reittejä. Ennen radan alkua tein vain pari laukannostoa varmistukseksi Kaapon kuulollaolosta ja sen jälkeen rata alkoi. Alkutervehdys oli oikein kiva ja seuraavaksi olevat puolivoltitkin menivät ihan hyvin. Keskiravi oli pohjan raskauteen nähden ihan hyvä ja laukkamyötäyskin onnistui, mitä nyt Kaapo vähän yritti nousta. Keskilaukassa jouduin kunnolla komentamaan Kaapoa pohkeella ja siitä olisi voinut myös siirtyä harjoituslaukkaan paljon paremmin. Keskikäynti oli aluksi vähän lyhyttä ja vasta loppua kohden piteni. (Kaapolla on siis todella hyvä käynti, kunhan kuski muistaisi esittää sen oikein ;)) Lopputervehdys oli todella hyvä ja siitä saatiinkin kasi!

Kaapo valmiina lähtöön kohti kisoja <3

  Radan jälkeen keventelin maneesissa, kunnes tulokseni tuli Equipeen ja äiti kertoi saaneemme 64,417% ja olevamme sillä hetkellä ensimmäisiä ei-sijoittuneita. Niinpä siirryin käyntiin ja hyppäsin alas Kaapon selästä. Juuri samalla hetkellä taivas päätti revetä ja Kaapoa loimittaessa sekä traikkuun laittaessa saimmekin syyssuihkun.

  Kaiken kaikkiaan oli hyvä kisakokemus ja kovassa seurassa kansallisen tason ratsukoiden seassa Kaapo pötki hienosti, lopputloksissa olimmekin 6/16 ja toisia ei-sijoittuneita! Oli huippua nähdä kaikkia kavereita ja kisata tämän superponin kanssa! Tähän oli myös hyvä päättää kisakausi 2017, me Kaapon kanssa kiitämme ja kumarramme kaikille kisajärjestäjille, tukijoukoille ja kavereille!

Hörökorva <3

      Mitä tykkäsitte tällaisesta kisapostauksesta? Haluatteko jatkossakin tällaisia kisoista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!