torstai 19. lokakuuta 2017

TEHOTOIMINTAA #2: KOKEMUKSIA JA VINKKEJÄ NUKKUMISEEN

Unen tärkeydestä puhutaan paljon, mutta silti unirytmit ovat ihmisillä sekaisin ja väsymyksestä valitetaan. Siksi päätinkin puhua tämän viikon Tehotorstaissa nukkumisesta, varsinkin urheilijoille se on ensiarvoisen tärkeää oppimiselle ja palautumiselle. Jaan vinkkejä hyvän unen takaamiseen, omia kokemuksia ja kaikkea, mitä nukkumisesta päähän pälkähtää!Ja ei, ei tarvitse pelätä saarnapostausta, en halua saarnata, ei se ketään hyödytä! Omien kokemuksien kautta haluan jakaa teille vinkkejä ja niksejä uneen!





On kesäloma ja sinua houkuttelisi valvoa kahteen yöllä ja sitten nukkua yhteen päivällä. Mieti kuitenkin kaksi kertaa! Sinulla on sama aika tunteja päivässä, sillä nukut sen 9h joka tapauksessa. On siis kannattavampaa pitää unirytmi lomillakin samana, sillä sitä kautta palautuminen unen kautta on optimaalista ja kouluunkin paluu on loman jälkeen helpompaa. Tietysti yksi yö vaikka konsertissa ei maailmaa kaada ja on välillä hyväkin vain nauttia miettimättä rutiineja. Mutta pidemmällä ajalla kannattaa ne rytmit pitää kohdillaan, kaikki on helpompaa ja päivisinkin on paljon virkeämpi. Sen myötähän on siis tehokkaampi ja tehokkaitahan me kaikki haluamme olla, eikö? ;)










 Itse menen lähes joka ilta 20.30, viimeistään 21.00 nukkumaan, sillä herään arkisin n. klo 6.15 ja viikonloppuisin yleensä n. 6.40, maksimissaan herään klo 7.00. Nyt varmaan joku tulee kysymään, että miksi niin aikaisin niin syy on ihan se, että en yksinkertaisesti halua nukkua pitkään, en tykkää siitä. Muutenkin minulle itselleni tulee fiilis, että päivä menee muuten hukkaan, joten herään ja nousen aikaisin päivän askareisiin. Arkisinkin vaikka koulu alkaisi vasta 10.00 herään silloin vähän kuuden jälkeen, koko aamun saa silloin käynnistää rauhassa.





En ole ikinä nukkunut tai valvonut myöhään jos ei lasketa joitain öitä matkoilla, kun ollaan oltu futisottelua katsomassa. Viime kesälomalla myöhäisin nukkumaanmenoaikani oli klo 24.00 ja siihen syynä oli Lappeenrannassa olleet kisat, joista köröttelimme yömyöhällä kotiin. Myöhään valvominen ei sovi minulle, tulen vain väsyneeksi ja ärtyneeksi silloin. Mutta tietysti kisojen takia jaksan valvoa vaikka kuinka myöhään, autossa kun voi aina torkahtaa! Ja tuolloin seuraavana aamuna taisin nukkua huimaan klo 8.10 asti :D




Nyt niihin vinkkeihin! Ensimmäiseksi olen listannut vinkkejä hyvään unenlaatuun:

1. Sulje puhelin! Tätä toitotetaan koko kansalle joka paikassa ja koko ajan, mutta se auttaa! En sano, että viimeisen 2h aikana ennen nukahtamista ei saisi käyttää kännykkää, ihan 30min auttaa myös. Itse en tässä vielä kovin hyvä ole, mutta on sekin jo paranemaan päin ;)

2. Tee jotain rentouttavaa! Rentouttava tekeminen voi olla esimerkiksi rauhallisen musiikin kuuntelua Spotifystä, rauhallinen iltakävely koiran kanssa tai hyvän kirjan lukeminen. Mikä sitten ikinä sopiikaan juuri sinulle!

3. Vältä kofeiinia! Varsinkin iltaisin olisi syytä välttää kofeiinipitoisia juomia, mm. kahvia ja energiajuomia. Kofeiinitonta teetä, rooibosta olisi taa hyvä juoda iltaisin vaikka hunajan kera, se rentouttaa ja rauhoittaa mieltäkin.

4. Kirjoita huolet tai muistettavat asiat ylös ennen nukahtamista! Jos sängyssä tai enne sitä sinulla on huolia tai pitkä lista huolehdittavia asioita, kirjoita ne ylös. Muuten jäät murehtimaan niitä etkä taatusti nuku hyvin. Kun ne ovat kirjoitettu ylös, voit rauhallisin mielin nukkua ja aamulla palata ylhäällä oleviin asioihin.

5. Älä mieti unen määrää iltaisin sängyssä! Jos alat laskeskella sängyssä, että ehdit nukkua vain 6h, et varmasti saa unta ja unesta tulee katkonaista. Ajattele, että uni kyllä tulee ja jätä tuntien murehtimien sikseen. Siinä vaiheessa sille enää ei voi mitään, seuraavana iltana voit taas mennä aikaisemmin sänkyyn tai yrittää muuten parantaa unen laatua.

Vinkit unirutiineiden ylläpitämiseen:

1. Päätä, että pidät rutiinit yllä! Ensimmäisenä sinun täytyy oikeasti haluta pitää hyvät unirutiinit yllä. Päätä, että menen aikaisin nukkumaan ja päätä, että laitat viikonloppuisinkin herätyksen soimaan vaikka 8.30.

2. Laita niitä herätyksiä muutenkin kuin pakon edessä! Laita viikonloppuisinkin herätys, jotta et nuku keskipäivään ja laita lomilla herätyksiä, vähän pidempään toki nuku kuin arkisin ;)

3. Älä yritä liikaa! Ei kannata yritää pakolla herätä kesälomalla joka aamu 6.00, siinä ei enää ole mitään järkeä! Laita herätys vaikka vain puoli tuntia aikaesempaan, mihin nukkuisit jos saisit valita. Siitä voit sitten pidentää aikaa jos siltä tuntuu. Rutiinien ylläpitämisen kuuluisi tehdä hyvä olo, ei kiukkuinen ja ärtyinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!