tiistai 30. huhtikuuta 2019

YPÄJÄ SPRING DRESSAGE

Kaapo joutui pari viikkoa olemaan kävelylomalla ja vasta viime viikolla palailtiin treeniin. Alkuviikosta tehtiin pari kevyempää treeniä ja keskiviikkona treenattiin kür. Kaapo oli jo silloin aika hyvä ja saatiin varsinkin lopussa tosi hyviä pätkiä! Torstaina tehtiin vielä viimeistelytreeni ja alettiin pakkailemaan tavaroita. Perjantaina suunnattiinkin kohti Ypäjää aamun letitytksen ja muun viimeistelyn jälkeen kisaamaan Future cupin 1. osakilpalussa Ypäjä Spring Dressagessa Ponien joukkueohjelmaa.

Postauksen ratakuvat c. Sofia Kerstinen

Startti oli vasta illalla, joten ehdittiin kerrankin rauhassa lähteä vasta puoliltapäivin kohti kisapaikkaa :D Ypäjällä oltiin kuitenkin jo hyvissä ajoin, vähän ennen puolta kolmea. Niinpä odotteluaika meni poniluokkaa katsellessa (joka oli ihan hurjan pitkä, ihana kun poniratsukoita oli paljon!) ja välillä myös käytiin juottelemassa ponia yms. Verryttelyyn mentiin Kaapon kanssa n. 17.25, sillä startti oli n. 17.50. Jo verryttelyssä poni oli aika hyvä ratsastaa, aika energinen tosin! Varsinkin ravissa Kaapo tuntui tosi kivalle ja ravasi hyvää ravia.



Radalla sama meno jatkui, mutta saatiin kuitenkin paljon rauhallisempi rata kauden alkuun verrattuna. Pari kohtaa oli edelleen turhan hätäisiä, mutta kokonaisuus oli tasaisempi. Takarit eivät olleet parastamme ja toinen avo oli hieman epätasainen. Toisessa sulussa taivutus ja poikitus oli liian vaihteleva, joka tietysti näkyi pisteissä. Myös yksi laukannosto oli liian epätäsmällinen. Keskiravit ja ravilisäykset olivat kuitenkin hyvät kisatilanteeseen nähden ja saatiin esitettyä ne aika kivasti! Kaapo sai kuitenkin kehuja laadukkuudesta ja lupaavuudesta, mutta etuosaan haluttiin keveyttä. Prosentit jäivät kuitenkin melko alhaisiksi ja niitä saatiin 63,571% ja tällä oltiin luokan puolivälissä. Startin jälkeen Kaapo pääsi karsinaansa ja illalla käytiin vielä iltakävelyllä.



Lauantaina vuorossa oli Ponien henkilökohtainen ohjelma. Aamu alkoi 7.00 tallissa, kun annettiin Kaapolle aamuruuat ja sen jälkeen käytiin itse aamupalalla. Kaapo pääsi myös aamukävelylle, sen jälkeen katsottiin taas vähän poniluokkaa ja pikkuhiljaa alettiin laittaa meitä kisakuntoon. Startti oli n. 12.15 ja lähdettiin maastoon alkukäynneille n. 11.35 ja tästä kymmenen minuutin päästä oltiin maneesissa. Poni oli alusta asti vähän väsyneen ja nuutunen oloinen, mutta saatiin Kaapoa vähän heräteltyä. Poni ei silti ollut kovin hyvä ratsastaa, aika hankala ja hidas.

My superstar <3

Myös radalla hitaus jatkui ja koko rata oli tosi raskas ratsastaa. Pari käynnin kautta vaihtoa töksähti, takarissa Kaapo oli ponneton eikä muutenkaan saatu esitettyä parastamme. Tuntuma oli kuitenkin perjantain rataan verrattuna tasaisempi. Loppulinjalle kääntyessä Kaapo meinasi ihan huolella kaatua oikealle ja oikaista ja sain aika voimakkaasti komentaa ponin takaisin sinne, mihin oikeasti oltiin menossa. Tässä kohdassa tunsin myös allani, että Kaapo melkein ajatteli protestoida takaosalla tätä, mutta onneksi ehdin hellittää jalalla ja poni perui aikeensa :D Numerot olivat melko tasaisia, takaria lukuunottamatta 6.0-8.0. Myös perjantaina saatiin paperiin kasi, silloin tosin alkutervehdyksestä ja lauantaina keskikäynnistä. Prosentteja saatiin 66,351% ja tällä napattiin myös 5. sija! Edelleen jotenkin niin kiitollinen olo tästä tuloksesta, hieno Kaapo <3

Poniystävät <3

Lauantaina radan jälkeen poni pääsi vielä tarhailemaan ja siinä olikin energiaa vaikka muille jakaa :D Tuttuun tapaan myös käytiin iltakävelyllä ja illalla 21.30 (ja ponit olivat vielä viimeisenä) oli sound check sunnuntain küria varten (päästiin siis küriin!). Sunnuntai-aamu meni aika samalla kaavalla kuin lauantainakin, sillä startti oli aika samoihin aikoihin kuin lauantaina. Verryttelyyn käytettiin myös aika sama aika ja heti alusta asti poni oli taas paljon pirteämmän oloinen! Radalla Kaapo sai vähän lisäboostia ja oli hyvän energinen ratsastaa. Saatiinkin hyvä ja tasainen rata esitettyä, musiikit olivat sopivalla voimakkuudella ja pysyttiin niissä aika kivasti. Lopussa jäätiin aavistuksen jälkeen, mutta se ei rataa ajatellen haitannut. Pisteskaala oli koko radan ajan 6.0-7.5 ja prosentteja saatiin tällä 68,85%. Yhdeltä tuomarilta saatiin pelkästään teknisiä yli 68%! Superstara Kaapo <3

Iltakävely <3
Ihan huikea reissu siis takana, kolme tasaista rataa ja kahdet hyvät prosentit, tästä on hyvä jatkaa taas treenejä <3 Kiitos taas kaikille kisakavereille ja onnea kaikille mitalisteille ja sijoittuneille! Ja kiitos taas mahtaville yhteistyökumppaneille Master Dressage Oy:lle ja Horse & Riderille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!