maanantai 3. kesäkuuta 2019

ENSIMMÄISET KANSAINVÄLISET KILPAILUT

Nyt on minun ja Kaapon molempien ensimmäiset kansainväliset kisat takana! Tällä hetkellä on väsynyt, mutta samalla aika helpottunut olo. Oli jo kokemuksena ihan huippua päästä edustamaan Suomea ja nauttia isojen kisojen tunnelmasta. Ihan super kiitollinen olo myös parhaasta ponista, jonka ansiosta koko kisoihin pääsin <3 Vaikka ei kumpanakaan päivänä oltu parhaillamme, saatiin kuitenkin tasaisia prosentteja ja ratoja. Ja heti näin alkuun kiitos Master Dressage Oy:lle hienoista kisoista ja Horse  Riderille, No Shoutille Master Dressage Oy:lle tästä mahdollisuudesta <3

Kaikki postaukset kuvat on ottanut Tuulia Tyyskä!
Poni pätevänä iltaratsastuksella <3

Keskiviikkona mentiin kilpailupaikalle (kisat olivat siis Pornaisissa Lahassa, mutta KV-kisoissa pitää yöpyä) ja ohjelma alkoi vet chekillä. Odottelusta ei meinannut tulla mitään, Kaapo häsläsi ja pomppi koko ajan... Onneksi poni malttoi edes vähän vuorollaan :D Illalla kävin vielä ratsastamassa kisa-areenalla, Kaapo oli aika hidas eikä meinannut tulla läpi. Saatiin poni onneksi ihan hyväksi, mutta ongelmat lisäsivät torstain startin jännitystä.

Torstaina startti oli vasta 12.48 eli aamun pystyi ottamaan melko rauhassa, käytiin aamukävelyllä ja katseltiin luokkia. Verryttelyyn mentiin jo n. 13.55 eli tehtiin normaalia pidempi verkka. Haluttiin ihan rauhassa alkaa ratsastaa ponia avuille ja mennä pitkään rennosti pidemmässä muodossa availlen ponin lihaksia. Kaapo olikin alusta asti tosi rento ja pehmeä, aavistuksen pohkeen takana mutta muuten aika kiva. Tehtiin muuten aika normaaleja tehtäviä, pätkiä radasta ja super paljon nopeita siirtymisiä ponin herkistämiseksi. Loppuun jouduttiin muutama minuutti odottelemaan, että päästään ulos, mutta muuten pituus verkalle oli aika hyvä. 3min ennen rataa päästiin ulos odottelemaan.




Radalla Kaapo jäi pohkeen taakse turhan paljon ja joihinkin kohtiin olisin toivonut lisää energiaa. Myös siirtymiset töksähtivät, kun poni jäi pohkeen taakse jolloin painoa oli liikaa etuosalla. Kaapo ei kuitenkaan ennakoinut tervehdyksiä niin paljon kuin yleensä, joka on jo edistystä! Saatiin aika tasainen rata, johon olisi voinut saada vielä lisää poweria ja näyttävyyttä. Numeroissa oli kuitenkin neljä kasia, keskiravista, avosta, keskikäynnistä ja puolivoltista. Yhdeltä tuomarilta saatiin jopa 71.4% josta olen vieläkin aika hämmentynyt, huippua <3 Yhteisprosentteja kertyi 67.1% ja tällä saatiin 3. sija, oltiin myös toisiksi paras suomalainen ratsukko. Illalla käytiin vielä perinteisellä iltakävelyllä ja varauduttiin tulevan yön sateisiin.

Poni innokkaana <3

Perjantai alkoi sateisissa merkeissä, kun menimme n. 7.30 kisapaikalle. Startti oli jo luokan toisena 9.37 eli verkkaan lähdettiin 8.35. Tunsin Kaapon olevan väsynyt heti ensimmäisistä askeleista asti, joten aktiivista ratsastusta ei tehty kuin reilu puoli tuntia. Tehtiin aika samoja tehtäviä kuin torstainakin, mutta vielä monta kertaa enemmän siirtymisiä. Alkuun poni ei oikein kuunnellut mitään apuja, joten niiden avulla yritettiin saada Kaapoa herkistettyä. Siispä siirtymisiä, siirtymisiä ja vielä lisää siirtymisiä... Poni ei missään kohtaa ollut tosi hyvä, mutta loppuun jo vähän parempi. Verkan aikana väsymys ehti iskeä jo ihan kunnolla, radalle mennessä poweria ei paljoakaan ollut.


Kaapo sai onneksi edes hiukan lisäboostia viileämmästä ilmasta radalle. Käynnin kautta vaihdot onnistuivat torstaita paremmin, samoin pysähdys-peruutus-raviin oli hyvä. Hyvistä pätkistä saatiinkin kaseja, yhteensä viisi. Rataan kuitenkin mahtui valitettavasti kolme rikkoa, jotka tietysti näkyivät pisteissä ja prosenteissa. Yhdessä keskiravissa tuli iso tahtirikko, ensimmäisessä avossa Kaapo ei keskittynyt enkä saanut pakkaa tarpeeksi nopeasti kasaan ja takari oli loppuun liian laaja. Myös se energia oli kateissa, joten yleisilme jäi vaisuksi. Prosentteja kertyi 66%, jotka olivat rataan nähden aika hyvät. Tietysti rikot jäivät harmittamaan, mutta ne ovat onneksi korjattavissa.



Kokonaisuudessaan oli ihan huikea kokemus, oli ihana päästä edustamaan Suomea ja nähdä kansainvälistä tunnelmaa. 1. päivän 3. sija oli ihana yllätys, parhain poni <3 Onnea vielä kaikille sijoittuneille ja kiitos kaikille!

2 kommenttia:

  1. Tosi hyviä prosentteja, vaikka rikkojakin radalla oli! Suhtaudut tosi hyvin ja positiivisesti näihin asioihin, joka on tosi hieno asia. :)

    Tsemppiä seuraaviin kisoihin!

    nuortaverta.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!