tiistai 24. syyskuuta 2019

RATSASTAMISTA ERILAISILLA HEVOSILLA

Olen päässyt viime aikoina menemään tosi paljon erilaisilla hevosilla, joka on ollut ihan super hieno mahdollisuus! 1,5 vuotta sain ratsastaa super taitavilla Murdella ja Eemelillä (ja myös kisata!), viime talvena pääsin ratsastamaan Rikulla ja Pipsulla, Pipsun kanssa ollaan päästy jatkamaan nyt syksyllä. Lisäksi eilen pääsin kokeilemaan myös Lahan tosi osaavaa Tollo-hevosta, josta oikeastaan koko idea tämän postauksen kirjoittamiseen lähtikin. Ajattelin tähän alkuun kertoa vähän nopeasti Pipsun viimeaikaisista treeneistä ja sitten puhua yleisesti eri hevosilla ratsastuksesta.

Kuva Eemelistä, c. Pekka Pietikäinen

Pipsun kanssa ollaan siis parin viime viikon ajan maastoiltu paljon ja tehty puomityöskentelyä. Pipsu on ollut super pirteä ratsastaa ja vähän innostuikin eilisellä kevyellä maastolenkillä! Ensimmäisellä puomikerralla reilu viikko sitten mentiin ihan yksinkertaisia linjoja käynnissä ja ravissa. Viime lauantaina kuitenkin mentiin vähän enemmän erilaisia linjoja, mm. ympyrällä. Puomien avulla tehtiin myös kokoamisharjoituksia niin ravissa että laukassakin. Pipsu oli tosi kiva ratsastaa! Ja jos joku ei ole vielä Instagramista nähnyt, niin Pipsu on Lahan tosi kiva suomenhevonen, joka on aika erilainen ratsastaa kuin Kaapo. Pipsu on kuitenkin tosi osaava!

Kuvat Murdesta, c. Pekka Pietikäinen


C. Annika Mäki

Erilaisilla hevosilla ratsastaminen on hieno mahdollisuus. Oli kyseessä sitten millainen hevonen vaan (siis tietysti täytyy olla perusterve, joka sopii ratsastukseen), on se tosi hyvä tilaisuus oppia. Vaikka hevonen olisi vaikea ja haastava (ja taas ratsastuksen tulee olla tietysti turvallista sekä hevoselle että ratsastajalle), on se mahdollisuus kehittyä ratsastajalla. Jos siis on vaan tilaisuus ratsastaa erilaisia hevosia, kannattaa siihen tarttua. Itse esimerkiksi olen tosi kiitollinen, että olen päässyt näin useilla hevosilla ratsastamaan. Varsinkin näin ponivuosien aikana on hyvä päästä jo tutustumaan isoihin hevosiin, kun monet kuitenkin niihin siirtyvät ponivuosien jälkeen. Jos on jo silloin päässyt treenaamaan hevosilla, on siirtyminen hevoseen helpompi.

Kuva Rikusta

No, monet varmasti haluaisivatkin ratsastaa enemmän eri hevosilla, mutta mistään ei löydy liikutushevosta. Vuokrahevosia toki löytyy helpommin, mutta jos ei ole esimerkiksi oman hevosen rinnalla mahdollisuutta maksaa jostain toisesta. Tällaisessa tilanteessa kannattaa ihan vaan kysellä mahdollisimman paljon. Valmentaja, Facebook, tutut jne... Jos tietää esimerkiksi jonkun tutun lähtevän lomamatkalle, voi tarjota liikutusapua loman ajaksi. Tai muuten vaan kysellä, kaipaako joku apua arjessa hevosensa liikuttamisessa. Niinpä ei myöskään kannata vaatia super hienoa ja taitavaa opetusmestaria, jos tavoitteena on päästä vain ratsastamaan ja kehittymään ratsastajana. Koska useinhan ne hankalimmat hevoset opettavat eniten, eikö? Tähän voi käyttää esimerkkinä vaikka Kaapoa. En olisi edes tässä pisteessä, jos olisin saanut osaavan ja kuuliaisen opetusmestarin heti. Toki sellainen on monelle ihanteellinen ja olisi meillekin silloin ollut. Uskon kuitenkin, että vaikea poni on kehittänyt pitkällä tähtäimellä ratsastajana enemmän. Ja kuten olen monta kertaa todennut, kaikki alussa mainitsemani hevoset ovat olleet hyvin erilaisia ratsastaa ja kaikki omalla tavallaan haastavia ja herkkiä. Niinpä olen saanut kokemusta erilaisista hevosista ja jatkossa osaan edes hieman paremmin ratkaista uusia ongelmia, jos on yhtään kokemusta samasta ongelmasta aiemmin. Ja koska mikään hevonen ei toimi samalla tavalla kuin toinen, oppii keksimään uusia tehtäviä ja ratkaisuja jokaiselle hevoselle. Varsinkin, jos on vielä mahdollisuus valmentautua eri hevosilla.


Kuva Tollosta

Eli siis, jos on mahdollisuus ratsastaa, niin tarttukaa siihen. Se voi antaa ja opettaa teille niin paljon! Ja jaksakaa välillä myös vaikeiden hevosten kanssa (välillä tietysti täytyy jättää jonkin hevosen ratsastus, ei toki saa olla mikään mahdottoman vaikea tai vaarallinen), tulette oppimaan ja kehittymään paljon. Myös opetusmestarilla ratsastaminen on huippumahdollisuus oppia sitten vähän erilaisia asioita ja oppia sitten taas tekemään erilaisia tehtäviä ja ihan uusia juttuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja ei tällä hetkellä valvota erikseen, mutta muistattehan pitää kommentoinnin silti asiallisena :) Kritiikki on silti tietenkin sallittua! Kaikki kommentit luen ja kaikkiin pyrin myös vastaamaan :) Olisi ihanaa, jos kommentoisit, olen jokaisesta kommentista todella kiitollinen!